 |
| Elmon ja minun yhteisen matkan alku, heinäkuu 2004 |
Tuntuu että nyt olen saanut käydä eläinlääkärillä vähän väliä. Mm. Aada käväisi senioritarkistuksessa sekä hammaslääkärissä. Tarkistuksessa ei löytynyt mitään hälyttävää (otettiin myös verikokeet ja sydän kuunneltiin). Hammaslääkärille jäi kaksi hampaantynkää sekä yksi poskihammas. Seponkin kanssa olemme käyneet lääkärissä. Virtsassa edelleen verta, virtsarakko ultrattiin ja siellä näkyi jotain. Nyt on C-vitamiinikuuri päällä ja pitäisi virtsanäytettä saada ja tikuttaa. Minulle vain iski ilmeisesti noidannuoli (tms) ja selkä on tällä hetkellä sen verran kipeä etten kykene ottamaan näytettä. Jahka selkä toipuu, pääsen metsästämään pisua. Toivon kovasti, että C-vitamiinikuurista olisi ollu hyötyä, muutoin täytyy pohtia seuraavaa siirtoa lääkärin kanssa.
Elmo. Elmo, Elmo. Olinhan jo alkanut valmistautumaan Elmon päästämiseen ikiunille. Mutta en vielä. Liian nopeastihan sydänvika sitten lopulta otti rakkaasta vanhasta ukkelistani vallan. Viimeksi kirjoittelin, kuinka saimme vähentää nesteenpoiston määrää. Se kuitenkin osoittautui harha-askeleeksi. Elmo köhisi alkuun muutamia kertoja viikossa, sitten alkoikin yskähtelemään kerran-kaksi päivässä, jolloin nostin nesteenpoiston määrän alkuperäiselleen. Muutaman viikon mietin, onko Elmolla hyvä olla. Olin päättänyt että seuraavalla kerralla kun käyn lääkärillä, ottaisin asian puheeksi. Elmon eutanasian. Torstaina (19.10) aaamulla n. kello 4 alkoi Elmon hengitys kuulostamaan raskaalta. Sydänkin pamppaili nopeaan tahtiin. Soitin aamulla eläinlääkäriin ja saimme ajan seuraavalle aamulle, samalle päivälle ei enään olisi aikoja ja Elmo vaikutti vielä siihen aikaan sellaiselta että pärjäisimme seuraavaan aamuun. Vointi alkoi kuitenkin heikkenemään, hengitys alkoi kuulostamaan vaivalloisemmalta. Soitin toiselle lääkärille ja kerroin tilanteesta. Hänelläkin oli päivä täysi, mutta valoi uskoa että pärjäämme seuraavaan päivään kun ei ollut tullut tajuttomuuskohtauksia. Ette voi uskoa kuinka hi-taas-ti tuo torstai päivä kului! Välillä sain ajatuksiani kasattua ja rauhoiteltua itseäni, kyllä tämä tästä, jaksa rakas Elmo huomiseen. Jaksathan? Päivällä päästin koiria ulos, Elmo otti aikamoisen spurtin muiden mukana. Huomasin sillä punaisella sekunnilla että Elmon kunto ei todellakaan olisi sellaista kestänyt. Toruinkin itseäni, miten olin ollut niin tyhmä että päästin koko porukan ulos samaan aikaan. Elmo pysähtyi, kääntyi, lähti hoiperrellen kulkemaan luokseni. Kunto loppui kesken ja Elmo lysähti maahan. Hetken levähdyksen jälkeen Elmo nousi pystyyn. Siinä vaiheessa päätin että nyt ei odotella huomiseen vaan koitetaan saada aika lääkärille, ihan sama kenelle ja minne. Yskiminen myös lisääntyi päivän edetessä. Elmo oli silmin nähden väsynyt, ei kuitenkaan kuin torkahdellut. Sain onnekseni eläinlääkärille Parkanoon ajan. Automatkan Elmo oli kuin terve nuori poika, ei yskinyt, ei hengittänyt raskaasti. Istui iloisena, omana itsenään ja katseli maisemien vaihtumista. Tiedän että Elmo tiesi mitä tulee tapahtumaan, se varmasti rauhoitti vanhuksen mieltä. Elmo nukahti ikiuneen rauhallisesti minun silittellessäni ukkelin pehmoista turkkia ja kertoen kuinka reipas ja rakas hän on. Elmon kuoltua, minut valtasi paitsi suru, myös suuri helpotus. Tämän parempaa viimeistä palvelusta en olisi rakkaalleni kyennyt tekemään. Kun luopumisen aika on, ei se koskaan ole helppoa, mutta se on väistämätön pakko, mikä tulee jokaisen lemmikin omistajan kohdalle. Se aika kun täytyy päästää irti. Elmo sai sydänlääkityksellä vielä kolmisen kuukautta jatkoaikaa, mistä olen kiitollinen. Jossain ajatusteni syvissä syövereissä minua myös helpotti ajatus siitä, että Jami olisi Elmoa vastassa tuolla jossain. Nyt saavat pappa ja ukko kirmailla yhdessä keppostellen.
Jälkeenpäin ajatellen, huomasin että Elmo oli jo n. viikon verran jättänyt hyvästejä ja koittanut varmasti viestittää minulle että aika alkaa käymään vähiin. Elmo kyllä aina oli lähelläni, yötkin ukko nukkui tyynylläni, mutta viimeisen viikon aikana läheisyys oli jotenkin erilaista. Silmistä sen näin, että yhteinen aikamme alkaa käymään vähiin. Siltikin tilan nopea huononeminen yllätti ja pelästytti minut täysin. Ei siihen vaan osaa varautua vaikka kuinka olisi asiaa jo ennakkoon mielessään käynyt.
