13 heinäkuuta, 2018

15v 7kk

"Luultavasti myrskyjä
onkin vain siksi,
että niiden jälkeen
saataisiin auringonnousu."
- Muumipappa-

Aada ja minä huhtikuussa 2007
 Huhtikuussa kirjoittelin Aadan, oletettavasti, kohdun seutuvilla olleesta löydöksestä. Aada uusinta ultrattiin anibioottikuurin jälkeen, löydös oli edelleen paikallaan. Aloimme lääkärin kanssa suunnittelemaan leikkausta. Leikkaus valitettavasti lykkääntyi meidän perheen sairastelujen vuoksi. Aadan olo oli kuitenkin hyvä, ei mitään poikkeavaa, joten luotin siihen ettei leikkauksen tarve olisi akuutti ja Aada leikattaisiin kun olisimme selättäneet flunssat ja muut taudit.

Toukokuussa havaitsin Aadan vatsan pyöristyneen. Hieman vain, mutta minä huomaan koirissani (ja eläimissäni yleensäkin) melko nopeasti pienetkin normaalista poikkeavat asiat. Mutta koska Maikki oli juuri aloittanut ensimmäiset juoksunsa, veikkasin Aadankin tekevän juoksuja (Aada oli turkkinsakkin jo aiemmin tiputtanut). Leikkaus menisi sitten juoksujen jälkeen, harmittelin jälleen sterkkauksen lykkääntymistä.
Juoksut alkoivat, turvotus ei kuitenkaan tuntunut tasoittuvan, hieman jopa lisääntyikin. Mittasin lämmön, joka oli kuitenkin normaali ja Aada oli omaitsensä, joten en antanut huolelle valtaa. 
Juoksujen loppupuolella turvotusta oli edelleen, jotenka aloin epäilemään ettei ruoka, jota syötin, jostain kumman syystä sopinut teräsvatsa-Aadalle. Aada saattoi myös ulostaa vähintään 5 kertaa päivässä ihan kunnon kasat. Vaihdoin nappulat samaan kuin mitä Klaara syö. Helposti sulava nappula varmasti toisi helpotuksen pöhötykseen.

Turvotuksesta huolimatta, joka lisääntyi pikku hiljaa, Aada vaikutti normaalilta: ruoka ja juoma maistui, kävi tarpeillaan, oli iloinen ja aktiivinen hännänheiluttelija. Kuumimpina päivinä oli hieman nuutuneemman oloinen ja Aada viihtyikin mieluummin sisätiloissa. 
Juoksut loppuivat, Aadan vatsa tuntui pinkeältä. Omat huoleni ja epäilykseni alkoivat nostelemaan päätään. Aada ei kuitenkaan aristanut vatsaansa, makoili vatsallaan ja piehtaroikin.
Päätin madottaa Aadan. Matokuuri päälle ja tiivistä kakkojen kyttäämistä. Ulosteessa ei näkynyt mitään epäilyttävää.
Matolääkekuurin jälkeen Aada alkoi tuntumaan vanhemmalta ja väsyneemmältä ja turvotus ei ollut helpottanut, päätin viedä Aadan eläinlääkäriin heti maanantaina 2.7. Mikäli Aadan vointi olisi mennyt huonompaan, olin valmistautunut päivystykseen lähtöön.
Aadan viimeiseksi jääneen viikonlopun aikana Aadan vatsan turvotus tuntui lisääntyvän runsaammin, muutoin neiti vaikutti omalta itseltään. Sunnuntai-iltana huomasin että Aadan ikenet olivat kalpeat, painettaessa kuitenkin niihin tuli normaali reaktio (ajatus hieman katkesi enkä saanut nyt paremmasta termistä kiinni).

Maanantai-aamuna soitin eläinlääkärille aikaa ja toivoin aikaa samalle päivälle. Aamu kului hitaasti enkä oikein osannut olla paikallani, kosk suru meinasi vallata silloin mieleni. Aada ei syönyt aamupalaansa Aadamaisen ahneeseen tapaan, joten sekin lisäsi huolta.
Aada ei ole oikeastaan koskaan välittänyt olla autossa. Matka eläinlääkäriin meni kuitenkin rauhallisesti. 
Eläinlääkärissä lääkäri kokeili Aadan vatsaa. Hän totesi että vatsa on suuri ja pinkeä. Vahva epäilys että vatsassa olisi runsaasti kasvainmassaa, mahdollisesti perna- ja/tai maksakasvain. Leikkaus olisi mahdollinen, joskaan ei helppo. Paraneminen haasteellista eikä tietoa onko kyseessä hyvän- vai pahanlaatuinen kasvain. Aadan paino oli noussut ab-kuurista 5-6kg. Eutanasia oli mielestäni armollisin ja paras palvelus uskolliselle ystävälle.

Aada nukahti ikiuneen rauhallisesti minun silitellessä ja höpötellessä hänelle. Niin reipas ja iloinen tyttö loppuun saakka.
Jami ja Elmo siellä toisella puolen olivat Aadaa vastassa

15-vuotta ja 7-kuukautta. Tämän kirjoituksen otsikolla viittaan elämääni noutajien kanssa. Siihen mahtui kaksi erilaista, mutta kuitenkin samanlaista noutajaa, paljon ihania, kultaisia muistoja

Aadan kuolemasta on n.1,5-viikkoa. Voi kuinka outoa on tulla kotiin kun kukaan ei tule vastaan suu täynnä leluja. Tai sukkia. Tai jotain, suussa piti kuitenkin aina, tai useimmiten olla jotain
Viime viikolla muu koiralauma oli levottomampi. Ulos kun menimme, tuntui että he olettivat Aadan odottelevan ulkona. Kovalla ryminällä ja metelillä juoksivat portille. Klaara on tuntunut odottavan Aadaa eniten. Olen kuiskinut Klaaran korvaan että kyllä se Aada takaisin kotiin on tulossa. Samanlaisessa uurnassa kuin Jami ja Elmokin. Mielestäni kyseinen uurna on niin kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Hyvää matkaa Aada! Pidä sinä siellä pojista huolta, minä pidän muun lauman järjestyksessä!







En saa jostain syystä meidän kotisivujen päivityksiä toimimaan, yritän ehtiä perehtymään asiaan mahdollisimman pian. Lisään tähän Aadan muistokuvan, jota yritin epätoivoisesti saada meidän kotisivuillekkin.

 

02 heinäkuuta, 2018

Muori-rakas 💜



Aada (Cerdau's Fairytale) sekä Raisa. 


"Voimasi uupui, olit väsynyt niin.
Katsoin silmiisi sammuviin.
Toivotin: Aada-rakas, hyvää matkaa.
Sun täytyy tästä yksin jatkaa.
Mut´ seurana sulla on enkeleitä,
me hyvästelemme –
silmissä kyyneleitä."

Cerdau's Fairytale, "Aada"
12.2 2007 - 2.7 2018

Kaipaamaan jäivät muu lauma, sekä erityisesti Raisa-kissa 💜

Kirjoittelen lähiaikoina meidän kuulumisia.